Tänään kun kävin kaupassa, vaununi radiossa olivat kanavat menneet jotenkin sekaisin ja haun jälkeen kanavaksi valikoitui Nostalgia. Tovin jälkeen sieltä tuli Jose Felicianon kappale Rain.
https://www.youtube.com/watch?v=yXeh9TxJFtE
Tuli välittömästi takauma nuoruusvuosiinn ja erääseen argentiinalaiseen Patriciaan (nimi muutettu)
Patricia asui samassa talossa ja kerroksessa.
Eräänä päivänä heräsin aivan karmeaan meteliin, miehen karjumiseen ja naisen kiljumiseen. Yövuoroa tekevänä ärsyynnyin tietysti moisesta häiriöstä ja ponkaisin punkasta ylös, vaatteet päälle ja katsomaan. Hissin luona oli episodi käynnissä ja mies retuutti ja läimi naista oikein kunnolla. Huusin siihen, että lopettakaa että ihmiset saa nukkua. No, mies vain intoutui tuosta ja lämäsi naista naamaan. Nokkelana muistin, että edellinen asukas oli jättänyt silloiseen vuokra-asuntoon jousipampun. Hain sen ja otin esille, jotta äijä rauhoittuisi. No ei se rauhoittunut vaan alkoi selvästi lähestyä. Napsautin pampulla heppua olkaluuhun ja siihen loppui se uhoilu. Toista kertaa en ehtinyt, kun äijä lähti hissillä alas samalla varmaan karjuen jotain kaikkien sotien äitiä mua vastaan.
Nainen, joka siis osoittautui Patriciaksi oli hieman paniikissa ja sanoi, että ei uskaltanut jäädä asuntoonsa. No, vein Patrician asunnolleni ja sanoin, että saa olla mun kämpässä toistaiseksi jos haluaa, kun tein yövuoroa ja Patricia oli päivätöissä. Kun lähdin vuoroon, sanoin, että ei avaa ovea kenellekään vaan pitää sitä turvalukossa. Näin meni muutama päivä ja joka aamu kun palasin töistä oli aamiainen valmiina. On aina mukava tulla valmiiseen pöytään. Tilanne rauhoittui ja Patricia palasi omaan luukkuunsa ja kävi sieltä töissään. Vietimme sen kesän 1½ kuukautta yhdessä tehden sitä sun tätä. Patricia vietti myös yhä useammin viikonloppuja luonani. Oli myös verraton ruoanlaittaja ja siinä puuhastellessaan hyräili ja lauleskeli tuota Rain-kappaletta. Hän teki jopa omat espanjankieliset sanat, joista en tietysti ymmärtänyt mitään. Kysyin sitten kerran, että mikä tuossa kappaleessa on niin vetoavaa. Patricia vastasi, että parhaat asia ovat vuodelta 1969 ja että hän on syntynyt samana vuonna kun kappale on tehty. Go figure.
Patricia kertoili laajasti Argentiinasta ja kyseli kaikkea Suomesta. Hän kertoi myös tuosta väkivaltaisesta miehestä ja siitä miten olivat päätyneet yhteen. Lähes vuosi oli mennyt oikein hyvin, mutta sitten mies alkoi saada kummallisia mustasukkaisuuskohtauksia ja oli alkanut käyttäytyä väkivaltaisesti. Mies kävi vielä muutaman kerran Patrician oven takana ja kerran isomalla joukolla. Varmaan mua tapaamaan. No, kun asuntoja oli kerroksessa useita kymmeniä, niin ei oikein selvinnyt että mikä ovi ja kostoretki kuivui kasaan.
Kerran Patricia sitten kysyi, että haluaisinko lähteä hänen kanssaan Argentiinaan. Kysyin, että lomamatkalle? Ei kun töihin. En oikein osannut vastata mitään eikä asiaan palattu. Myöhemmin ajatellen olisi tietysti pitänyt vastata myöntävästi. No, näitä ei saa tekemättömäksi.
Muutama päivä tuon jälkeen Patricia katosi. Myöhemmin sain tietää, että oleskelu- ja työlupa oli ollut vain vuodeksi. Väkivaltainen mies oli soitellut muutaman puhelun eikä luvalle myönnetty jatkoa. Myöhemmin sain kirjeen, missä Patricia valitteli nopeaa lähtöä ilman hyvästelyjä ym. ja kertoili tulevaisuuden suunnitelmistaan. En voinut vastata kun kirjeessä ei ollut osoitetta. Ei ollut niissä muutamassa myöhemmin saapuneessa postikortissakaan. Mutta iso punainen sydän oli jokaisessa.
Romantiikka se ei sovi jätkälle, enkä katso romantillisia komedioita tai draamoja. Tosielämä on vaikuttavampaa.
Mitähän Patricialle <3 (nimi muutettu) kuuluu nykyään?
En kuuntele Nostalgiaa enää ikinä.
Pamppu on vieläkin tallessa.
